19. huhtikuuta 2015

Kuka ihmeen Reissumestari?

Tervehdys, olen Reissumestari. Osa-aikaisesti työskentelevänä opiskelijana taloudellinen tilanteeni ei koskaan erityisemmin ilahduta minua. Silti matkustan useita kertoja vuodessa eri puolille maailmaa, sillä matkailu on minulle keino rentoutua ja löytää uusia näkökulmia, siksi jokainen edullisten lentojen ja muiden matkatarjousten metsästämiseen käyttämäni minuutti on muuttunut lopulta arvokkaaksi elämyspääomaksi.

Mikäli sinullakaan ei ole liikaa rahaa tai olet liian saita tuhlataksesi omaisuuttasi huolettomasti, tulet löytämään blogistani mainioita vinkkejä halvalla matkustamiseen. Reissumestarina kerron myös yleisemmin matkailusta aina aivan perusteista alkaen. Välillä aion sivuta teksteissäni myös omia matkojani, mutta pääpiirteissään blogi tulee olemaan ennen kaikkea informatiivinen katsaus matkailuun.

En luokittele itseäni täysin kasuaalimatkailijaksi¹, mutten myöskään vannoutuneeksi trävelleriksi². Sijoitun kenties jonnekin välimaastoon. Tavoitteenani onkin luoda sisältöä, josta on apua mahdollisimman monenlaisille matkailijoille.

Karttapallo
Kuva täältä. CC BY-SA.

 
Pidemmittä raapusteluitta toivotan sinut tervetulleeksi lukemaan Reissumestarin matkavinkkejä. Blogi syntyi rakkaudesta matkailuun ja kirjoittamiseen, toivottavasti tämä rakkaus välittyy myös ruudun sille puolelle!

¹ enemmän tai vähemmän itsenäinen turisti, viihtyy turistirysissä
² reppureissaaja, sijainti mielellään tuntematon, havaittu kerran vuonna 2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti